Uusperheen vaiheet on määritelty jo vuonna 1984 ja ovat säilyneet muuttumattomina siitä lähtien. Uusperheiden vaiheiden ymmärtäminen voi auttaa niin selviämään uusperheen arjen haastavissa tilanteissa kun muistuttaa siitä, että uusperheen syntyminen vie aikaa. Uusperheen syntyminen vie keskimäärin 7 vuotta, vaihdelle 4-15 vuoden välillä. Tässä postauksessa käydään läpi uusperheen vaiheita, jotka voit tunnistaa omassa arjessasi ja saada ymmärrystä, miksi mitäkin tapahtuu.

Uusperheen vaiheiden eteneminen ei ole kuitenkaan tasaista aikajanalla eteenpäin kulkemista vaan enemmänkin letkajenkkaa. Vaikka tietynlainen järjestys niissä on, esiintyy hyppyjä eteen- ja taaksepäin. Kehittyminen on kuitenkin kuin treenattu lihas, eteenpäin siirtyminen on taaksehypyn jälkeen nopeampaa.

Uusperheen vaiheet voivat heijastua suoraan arkeen näkymällä mm ristiriitoina tai ns. hyvinä vaiheina. Vaiheiden ymmärtäminen ei ole edellytys uusperheen toiminalle, mutta niiden tiedostaminen voi auttaa jaksamaan arjen hankalia tilanteita.

Uusperheen vaiheet

Uusperheessä on sanottu olevan 7 vaihetta:

  • Haavevaihe
  • Yhdenmukaistaisvaihe
  • Ristiriitavaihe
  • Selvittelyvaihe
  • Toimintavaihe
  • Vahviststumisvaihe
  • Helpotuksen vaihe

Haavevaiheessa ollaan rakastuneita ja ajatellaan uusperheen tuovan onnen kaikkien elämään. Vanhemmat voivat ajatella, että uusi perhe on kaikille hyväksi rikkoutuneen perheen jälkeen ja ajattelevat sen korvaavan syntyneitä pettymyksiä. Aikuiset ovat valinneet toisensa ja helposti ajattelevat kaikkien perheenjäsen haluavan samaa. Näiden vuoksi he haluavat kaiken onnistuvan. Aikuiset suhtautuvat tulevaisuuteen positiivisesti ja näkevät kaiken hyvässä valossa – myös toisen lapset. Lapset taas voivat olla välittämättä uudesta aikuisesta vaan edelleen haaveilevat edelleen vanhempien palaavan yhteen ensiperheeseen.

Haavevaiheen loppupuolella aikuiset alkavat tunnistaa haavekuvien ja todellisuuden eroa. Voi herätä tunne, että kaikki ei olekaan niin kuin he ovat kuvitelleet, joka johtaa haluun tuoda perhettä enemmän yhteen.

Yhdenmukaisuusvaiheessa aikuiset koittavat saada perheen yhtenäistymään ja luovat yhteishenkeä. Tehdään asioita yhdessä ja luodaan perheeseen me -henkeä. Toisen lapsilta haetaan hyväksyntää, mutta tullaan edelleen usein torjutuksi. Tämä nostaa aikuisessa pintaan vaikeita torjunnan tunteita.

Puolison voi olla vaikea ymmärtää bonusaikkuisen ja omien lasten välejä ja lasten torjunnan herättämiä tunteita puolisossa. Vanhempi voi ajatella, ettei puoliso halua luoda suhdetta ja sitoutua hänen lapsiinsa. Tämä voi nostaa vanhemmassa esiin epäonnistumisen pelkoa, hän on niin kovasti halunnut tarjota itselleen ja lapsilleen onnellisuutta ensiperheen rikkoontumisen jälkeen.

Ristiriitavaiheen alkaessa todellisuus alkaa lyödä vasten kasvoja, ei tämä sujunutkaan kuten Strömssössä. Perheenjäsenten välille syntyy ristiriitoja, ja monet perheenjäsenet kokevat ulkopuolisuutta muuhun perheeseen nähden. Torjumisen toistuminen voi aiheuttaa bonusaikuisessa pahaa oloa uusperheessä ja biologinen vanhempi voi jäädä hankalasti puolison ja lastensa väliin. Lapset aistivat tämän ja voivat hyödyntää tilannetta.

Tässä vaiheessa usein haetaan ulkopuolista apua, joko vertaisuudesta, ystäviltä tai ammattilaisilta. Jotta tästä vaiheesta päästään eteenpäin, on hyvä jakaa omia tunteita rehellisesti ja luottamuksella, muutoin vaarana on tähän vaiheeseen jumittuminen ja vieraantuminen puolisosta. Parisuhteesta on erittäin tärkeää pitää huolta, tukekaa toisianne kumppaneina ja vahvistakaa parisuhdetta. Avoin, rehellinen kommunikaatio ja omista tunteista puhuminen ilman syyllistymistä on tärkeää.

Selvittelyvaiheessa syntyneitä ristiriitoja selvitetään, ilmaistaan itseä, haaveita ja odotuksia avoimesti. Tässä vaiheessa biologisten rintamalinjojen mukaan jakautuminen on vaarana, joten tähän kannattaa kiinnittää huomiota! On erilaisia toimintatapoja ja perhekulttuureita, joiden yhteensovittaminen vie aikaa ja vaatii ponnisteluja. Jokainen voi miettiä omaa rooliaan perheessä, joka luo puolestaan epävarmuutta. Tässä vaiheessa tulee löytää se yhteinen sävel, ettei perheen sisään ja elämään kahta erillistä perhettä.

Puolustuskannalle joutuminen voi syventää biologisia linjoja, on tärkeää osoittaa ymmärrystä ja tukea kumppanille. Tässä on tärkeää löytää aikaa parisuhteelle ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Hyvänä vinkkinä tunneyhteyden lisääminen. Tässä vaiheessa tunteet tasoittuvat, mutta pieniä ryppyjä voi tulla edelleen.

Toimintavaiheessa ratkaisuja aletaan toteuttaa, vaikka lapset niitä vastustaisivat. Biologiset linjat alkavat murtua ja perherakenne muuttuu. On merkki paremmasta, kun bonusvanhempi ja lapset voivat keskenään ratkaista ristiriitoja. Perheelle alkaa muodostua omia rituaaleja ja toimintatapoja.

Parisuhde alkaa vahvistua ja koetaan luottamusta, seesteisyyttä ja varmuutta parisuhteessa. Jokainen riita ei enää tunnu päättyvän eroon, vaan on jo kokemusta ja luottamusta kumppaniin ja parisuhteen kestävyyteen. Parisuhteen vaaliminen ja vahvistaminen on edelleen tärkeää. On myös ylläpitää syntynyttä avointa keskustelukulttuuria.

Vahvistumisvaihe on ”Meidän lauma” -aikaa. Bonusaikuisen ja lasten väliset välit ovat parantuneet ja alkavat muistuttaa perheellisiä välejä. Bonusaikuinen on vakiinnuttanut roolinsa lasten elämässä ja perheessä. Aikuisten suhde on toimiva, parisuhteessa on luottamusta ja turvallisuutta. Uusperhe ja uusparisuhde ovat molemmat niin vahvoja, että ulkopuoliset vaikeudet voidaan kohdata yhdessä.

Vahvistumivaiheen voimakkuus riippuu paljon myös lasten iästä uusperheen syntyessä. Jos nuori käy uusperheen syntyvuosina omaa itsenäistymisen vaihetta, voi vahvistuminen jäädä tämän osalta heikommaksi ja se on ihan luonnollista ja normaalia.

Helpotuksen vaiheessa perheellä on oma identiteetti eikä olemassaoloa tarvitse perustella ja puolustella myöskään ulkopuolisille. Perheenjäsenet kokevat yhteisen perhe-elämän hyväksi. Läheisyys kasvaa ja suhteet ovat avoimempia ja monille yhdessä koetuille vaikeuksille voidaan jo nauraa yhdessä. On löydetty oma tapa toimia perheenä, suhteet ja roolit alkavat selviytyä niin perheen sisällä kuin perheen ulkopuolisiin henkilöihin.

Ei pidä ajatella, että perheen muodostuminen olisi jotenkin epäonnistunut, jos tiivistä, ensiperheen kaltaista perheyhteyttä ei ikinä saavuteta. On tärkeää mieltää oma perhe ja siihen liittyvät tavoitteet sellaisiksi, että ne ovat saavutettavissa ja realistiset. Lasten ikä, heidän läsnäolon määränsä perheessä ovat asioita, jotka vaikuttavat perheyhteyden tiiviyteen. Yhdessä tekeminen niinä hetkinä on asioita, joiden avulla voimme vaikuttaa perheen muodostumiseen, mutta emme voi kontrolloida muuta, mitä lasten elämässä tapahtuu.